Olen tässä ja hengitän elämää

Sain vastikään ilon kokea pikkuisen havaijilaisen Kauain saaren ainutlaatuisen kauneuden. Ensimmäisenä aistin lempeän ilman ja kukkien tuoksun. Kukkia on kaikkialla: puissa, maassa, hiuksissa, kaulalla. Pikkulinnut sirkuttavat estoitta ja kukot kajauttavat kiekaisunsa väliin (kanat liikkuvat siellä vapaana joka paikassa). Ja sitten se valtava, loputon meri, joka pauhaa ympärillä kauniina ja kunnioitusta herättävänä. Sain hyväilevän, keveän olemisen kokemuksen.

Tunnetuin havaijilainen sana on ’Aloha’ ja sitä kuuleekin koko ajan. Se on tervehdys ja samalla toivotus, joka tarkoittaa suurin piirtein rakkautta, rauhaa, myötätuntoa ja armoa. Perimätiedon mukaan ’alo’ merkitsee läsnäoloa ja ’ha’ viittaa elämän henkäykseen. Mikä olisikaan ihanampi tapa tervehtiä? Sanoessani ’Aloha’ tarkoitan siis kutakuinkin: ”Olen tässä, näen sinut, hengitän elämää ja rakkautta.”

Eräs matkustamisen hienoimpia puolia on se, miten aistimme avautuvat uudella tavalla, kun äkkiä olemmekin tutusta poikkeavassa ympäristössä. Lähes heti kun jalkani astuu vieraalle maaperälle, haistan, kuulen ja näen ympäröivän todellisuuden ihmeen terävänä ja täyteläisenä, miltei päälle vyöryvänä elämyksenä.

Ilma tuoksuu erilaiselta, linnut kuulostavat korostetun kovaäänisiltä, aurinko väreilee eri kulmasta. Sitten meneekin jonkin aikaa kummastellessa kylttejä, pakkauksia, kasveja, ihmisiä. Kun olen erilaisten muotojen, värien ja äänien ympäröimä, tunnen eläväni himpun verran väkevämmin. Aistit virkistyvät, kun ihminen tempaistaan pois rutiinivyöhykkeeltään.

Tätä uusin silmin näkemisen taikaa olen jo pitkään pyrkinyt hyödyntämään myös tutussa ympäristössä. Kutsun sitä ihmettelyn taidoksi. Sillä yhtä ihmeellistähän tämä kaikki tässä lähelläni on kuin ulkomaillakin. Se, että olen tottunut ympäristööni, ei tarkoita, etteikö se olisi joka hetki kaunista ja taianomaista, omalla tavallaan kummallistakin.

Ihmettelyn tunnelmaan pääsee helpommin kiinni, kun on kävelyllä ulkomaisen turistin tai lapsen kanssa. Yleensä hämmästyn, millaisiin asioihin he kiinnittävät huomiota ja miten he osaavat nähdä sellaista, mitä liian tottunut silmä ei havaitse. Heillä on tälle todellisuudelle ”uudet silmät”.

Myös keväällä on aisteja terävöittävä ja havainnoimaan herättävä vaikutus, ainakin minulle. En kyllästy ihastelemaan rohkeita, pakkasta pelkäämättömiä ensikukkasia, sinnikkäitä silmuja ja ensimmäisiä perhosia.

Nyt toivotan ’Aloha’ keväälle: olen tässä ja hengitän varsin onnellisena kevään tuoreutta itseeni. Ihan tätä lähellä olevaa todellisuutta ihmetellen.