Ilon säännöt

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ruokapöydässä lapsi heiluttaa lähes tyhjää vissypulloa ja katselee, miten jännästi vesi loiskuu pullon pohjalla. ”Älä hosu sen pullon kanssa ruokapöydässä”, sanoo isä, nappaa pullon pois ja tyhjentää sen lasiinsa. Niin kuuluu tehdä. Lapsi katsoo surkeana eteensä. ”Nyt ei vesi kohise”, hän mutisee.

Kraah, näitä aikuisen maailman sääntöjä, jotka pilaavat elämästä hauskuuden. Me aikuiset usein elämme harmaassa Ei saa tehdä -maailmassa. Lapselle on luontaista kokea maailma väreinä, ääninä, liikkeenä, hetken kokemuksina. Ajattelemme suuressa viisaudessamme kasvatuksen olevan sitä, että pikkuhiljaa raahaamme lapsen sinne harmaaseen ”oikein olemisen” maailmaan.

Laitan tyhjään vissypulloon vähän vettä hanasta ja annan lapselle. Voi riemua! Tenava hölskyttää pulloa joka suuntaan. Hän kuuntelee veden ääntä ja tarkkailee sen liikettä sinisen pullon sisällä, nauraa innoissaan. Minäkin nauran. Suurta iloa pienestä asiasta. Lapsen viisautta, jonka äärelle aikuisella on vaikeuksia pinnistellä. Se on liian yksinkertaista.

No, okei. On tärkeitä sääntöjä ja aikuisilla on suuri vastuu. On sääntöjä, jotka koskevat turvallisuutta, toisten huomioimista ja yleisesti hyväksyttyä käyttäytymistä. On ohjeita hyvään elämään ja turvalliseen arkeen. Sitten on se harmaa alue. Kuinka paljon kiellämme sinänsä harmitonta ilonpitoa vain, koska olemme itse oman toimintamme jäykistämiä, hallitusti toimivia isoja ihmisiä?

Kuinka paljon elämää oikeasti järkyttää se, että lapsi pomppii sängyllä, rakentaa sohvatyynyistä majoja tai pyörii mudassa? Todennäköisesti ainoa asia mikä siinä järkkyy, on aikuisen kontrollintarve ja toki mukavuudenhalu. Kieltämisen hinta on luontaisen kokeilunhalun kyseenalaistaminen ja pienten ilonlähteiden vähättely. Alkaa muodostua sääntöjä, mistä saa iloita ja mistä ei.

Rohkenisinko nähdä, että lapsella saattaa olla viisautta, josta voin itsekin ammentaa? Jotain, jonka olen joskus osannut, mutta sitten oppinut unohtamaan. Tutkimista, ihmettelyä, riemun kokemista aikuisen mielestä mitättömissä asioissa.

Isoksi kasvamisen ei tarvitse olla sama kuin olemisen ja kokemisen jäykistyminen!  Vaikka sitähän se yleensä on.

Mitä sääntöjä olen laittanut ilolle? Kun asiaa tuumin, huomaan, että ilon säännöt eivät yleensä ole tietoisia päätöksiä. Ilo on tunne, joka pulppuaa suoraan sisältä silloin, kun reitti on auki. Säännöt ovat ohjattuja olemisen tapoja, jotka alkavat vähitellen tukkia ilon reittiä. Ilo ei tule päättämällä. Mutta voin päättää avata reittiä ilolle, vapauttaa itseäni tukkeista ja liioista olemisen säännöistä.

Voisinko ottaa muutaman askeleen pois harmaasta oikein olemisen maailmasta kohti värikästä ja impulsiivista kokemusmaailmaa? Edes siten, että ymmärrän kontrolloimattoman kokemisen arvon, sallin sen mahtua omaan maailmankuvaani.

Päästän vähän veden kohinaa ja ilon pisaroita muuten niin hallittuun maailmaani.

Mainokset

Tietoja Mirkkamaaria

Satunnaisten hetkien fiilistelijä, ihmettelytutkija, kauneudessa kulkija. Toimin tietoisen läsnäolon ja luovan ajattelun ohjaajana sekä kirjoittajana.
Kategoria(t): Mirkka-Maaria Niskanen Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s